Laukaa

Laukaa (ruots. Laukas) on Suomen kunta, joka sijaitsee Keski-Suomen maakunnassa. Kunnassa asuu 19 025 ihmistä,[2] ja sen pinta-ala on 825,59 km² josta 177,10 km² on vesistöjä.[1] Väestötiheys on 29,34 asukasta/km².

Laukaa on vesistöinen kunta. Laukaassa yhtyvät Rautalammin, Viitasaaren ja Saarijärven vesireittien vedet yhdeksi merelle vaeltavaksi virraksi. Tätä kuvaa Laukaan vaakuna. Laukaan kunnassa suurimmat järvet ovat Leppävesi, Lievestuoreenjärvi, Kynsivesi ja Kuusvesi.

Haapala, Harhala, Hoho, Kirkonkylä eli ent. Pellosniemi, Kuhaniemi, Kuusa (tai Kuusaa), Lankamaa, Laukkavirta eli Tarvaala, Leinola, Leppävesi, Lievestuore, Metsolahti, Saarilampi, Savio, Simuna, Tervatehdas, Tiituspohja, Valkola, Vehniä, Vihtasilta, Vihtavuori, Vihtiälä, Vuontee, Äijälä.

Laukaa on vanha emäpitäjä. Entiseen Laukaan pitäjään (Vanha Laukaa) kuuluivat myös nykyinen Jyväskylän kaupunki, Äänekoski, Suolahti, Sumiainen, osa Saarijärveä, Hankasalmea, Uuraista ja Toivakkaa. Laukaa-nimen taustalla on merkitykseltään hämärtynyt suomen sana laugas.[7] Sanan on arveltu (Tunkelo, Oksanen, Laukaan historia I) olevan myös samaa alkuperää kuin Suomenlahden etelärannalla, Vatjassa, oleva Laukaanjoki, joka on venäjäksi Luga. Sana tarkoittaa kosteaa niittyä ja on muissa slaavilaisissa sekä balttilaissa kieleissä muodossa luka tai laukas. Laukaan alueella on myös muuta tuon alueen nimistöä.[8]

Vammala

Vammala oli Pirkanmaan maakunnassa sijaitseva Suomen kaupunki.
Se oli itsenäinen kunta vuoden 2009 alkuun saakka, jolloin siitä muodostettiin yhdessä Mouhijärven ja Äetsän kanssa Sastamalan kaupunki. Vammalan keskustaajama on nykyään Sastamalan kaupungin keskustaajama.

Lakkautushetkellä Vammalan naapurikuntia olivat Huittinen, Hämeenkyrö, Ikaalinen, Kankaanpää, Kiikoinen, Lavia, Mouhijärvi, Nokia, Punkalaidun, Urjala, Vesilahti ja Äetsä. Vuoteen 1993 saakka Vammala kuului Satakunnan maakuntaan.

Vammalan seudun alueella on ollut asutusta jo noin 7 000 vuoden ajan. Pysyvää asutusta alueella ei esihistorian aikana kuitenkaan ollut, vaan asukkaat olivat pääasiassa metsästäjiä ja kalastajia. Pysyvä alueen asuttaminen alkoi 200–300-luvulla. Tunnetuimpia rautakautisia asuinpaikkoja ovat Kaukola, Tyrväänkylä ja Palviala. Ristimäen 300-luvulle ajoitettu röykkiöhauta miekanosineen muistuttaa rannikkoseutujen vauraita nuoremman roomalaisajan asehautauksia. Se on myös sisämaan ainoa hauta joka vastaa rannikon hautausperinnettä kyseisenä aikana.[4]

Sastamalan Pyhän Marian kirkon rakentaminen aloitettiin 1496, mutta paikalla on ollut puukirkko jo 1200-luvulta lähtien. Tyrvään Pyhän Olavin kirkko valmistui 1506. Vuonna 1855 valmistui Tyrväälle toinen, tiilistä rakennettu kirkko, ja 1869 käynnistyi Tyrvään kunnan toiminta. Lähellä sijaitsevan Karkun kunnan – joka nykyään kuuluu Vammalan kaupunkiin – toiminta alkoi noin 1868. Vuonna 1895 avattiin liikenteelle Tampere–Pori-rata ja samalla valmistui Tyrvään rautatieasema; vuoden 1955 alussa aseman seutu liitettiin Vammalaan ja aseman nimi muuttui Vammalan rautatieasemaksi. Asemarakennus on säilynyt lähes alkuperäisessä muodossaan ja Museovirasto on luokitellut aseman lähiympäristöineen valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi.

Parainen

Paraisten asukasluku on 15 357 asukasta,[3] joista noin 55,6 prosenttia on ruotsinkielisiä.[5] Paraisten naapurikunnat ovat Brändö, Sottunga, Kökar, Kemiönsaari, Sauvo, Kaarina, Turku, Naantali ja Kustavi.

Ennen nykyisen Paraisten kaupungin perustamista oli toiminnassa alueeltaan suppeampi Paraisten kaupunki, joka vuonna 2009 lakkautettiin, kun sen sekä siihenastisten Houtskarin, Iniön, Korppoon ja Nauvon kuntien alueista muodostettiin uusi Länsi-Turunmaan kaupunki, joka vuonna 2011 otti uudelleen käyttöön nimen Parainen.[8]

Nimi Parainen on alueen vanha suomenkielinen nimi joka on johdettavissa sanasta Parka. Paraisten paikannimistä monet ovat myös aluperin suomenkielisiä, mutta ne ovat saaneet alueelle myöhemmin muuttaneilta ruotsalaisilta ruotsinkielisen kieliasun. Näitä nimiä ovat Ålön (Ahlainen), Birsala (Pirttisalo), Lapplax (Lapinlaksi), Sydmo (Sydänmaa), Muddais (Mutainen) ja Kassor (Kaskisaari).[9]

Parainen on Kaskisten lisäksi Suomen ainoa kokonaan veden ympäröimä kaupunki.lähde? Sitä kutsutaankin usein saariston pääkaupungiksi. Suomen kunnista Paraisilla on eniten kesämökkejä. Vuoden 2009 alussa niiden luvuksi ilmoitettiin 8 300 kappaletta.[10]

Viljakkala

Viljakkala oli Pirkanmaalla sijainnut Suomen kunta. Viljakkalan kunnan ja Ylöjärven kaupungin kuntaliitos astui voimaan 1. tammikuuta 2007. Viljakkalan naapurikunnat olivat Hämeenkyrö, Ikaalinen, Kuru ja Ylöjärvi. Viljakkalan asutus on keskittynyt entisen kunnan lounaisosaan, kun taas entisen kunnan itä- ja pohjoisosat ovat hyvin harvaan asuttuja, jopa erämaisia. Hämeenkyrön Kyröskosken taajama ulottuu osittain Viljakkalan puolelle.[3]

Viljakkalassa on 125 järveä ja lampea, ja jokaista asukasta kohti paikkakunnalla on 83 metriä rantaviivaa. Viljakkala kuuluu pääasiassa Kyrösjärven vesialueeseen, mutta huomattava osa entisen kunnan itäosan järvistä laskee Näsijärveen.[3]

Viljakkalan tunnetuin kohde on Haverin kultakaivos, joka on nykyään matkailukäytössä. Kaivos on myös urheilusukeltajien käytössä. Helsingin olympiakisojen kulta- ja hopeamitalien materiaali on kaivettu Haverista.

Viljakkalan seudulle on syntynyt pysyvää asutusta jo 800–1000-luvuilla, mihin viittaavat kirkonkylästä ja Inkulasta löydetyt kalmistot. Vuoden 1540 maakirjan mukaan nykyisen Viljakkalan alueella oli kaikkiaan 60 taloa. Vuosina 1865–1866 suoritetun Kyrösjärven laskun ansiosta viljakkalalaiset maanviljelijät saivat runsaasti lisää viljelysmaita.[3]

Isokyrö

Isokyrö (ruots. Storkyro) on Suomen kunta, joka sijaitsee Vaasan ja Seinäjoen välillä Pohjanmaan maakunnassa. Kunnassa asuu 4 693 ihmistä,[2] ja sen pinta-ala on 356,92 neliökilometriä, josta 2,78 neliökilometriä on vesistöjä.[1] Väestötiheys on 13,25 asukasta neliökilometriä kohden.

Hevonkoski, Ikola, Kuivila, Kylkkälä, Laurola, Lehmäjoki, Naarajoki, Napue (keskeisin), Orismala, Orisberg, Palhojainen, Palonkylä (suurin), Ritaala, Tuurala, Ulvila, Yryselä, Valtaala, Ventälä.

Isonkyrön emäpitäjään on kuulunut valtaosa nykyisestä suomenkielisestä Etelä-Pohjanmaasta. Pohjankyrönä ja Kyrönä alkujaan tunnettu Isokyrö alkoi hajaantua 1500-luvun alussa, kun ensin Vöyri irrotettiin Kyröstä ja Mustasaaresta omaksi kirkkopitäjäkseen ja tämän jälkeen perustettiin omat kappeliseurakunnat Laihialle 1508 ja Ilmajoelle 1516.[9] Vöyri erottautui Kyröstä pian myös omaksi hallintopitäjäkseen. Suurin piirtein 1500-luvun puolesta välistä 1600-luvun alkuun ulottuvalla ajanjaksolla myös Ilmajoki, Laihia ja Lapua itsenäistyivät suurpitäjästä osin sekä kirkollisesti että hallinnollisesti.[10] Vuonna 1607 hallitus ryhtyi jakamaan Pohjanmaan suuria pitäjiä edelleen ja Vähäkyrö erotettiin kirkkopitäjäksi. Hallinnollinen jako seurasi jälleen perästä ja entisestä Suur-Kyröstä jäi jäljelle Isonkyrön pitäjä.[11] Aiemmin kunnan nimi on ollut Kyrö.[12]

Isokyrö siirtyy valtioneuvoston päätöksellä Etelä-Pohjanmaan maakuntaan vuoden 2019 alussa.[13] Ilmajoki ja lukuisia muita nykyisiä pitäjiä erotettiin Isostakyröstä omaksi Ilmajoen kappeliksi vuonna 1516.

Satakunta

Polvijärvi

Polvijärvi on Suomen kunta, joka sijaitsee Pohjois-Karjalan maakunnassa. Kunnassa asuu 4 429 ihmistä,[2] ja sen pinta-ala on 958,33 km2, josta 154,18 km2 on vesistöjä.[1] Väestötiheys on 5,51 asukasta/km2. Kunta on perustettu vuonna 1876, ja sen kuntakeskus sijaitsee noin 40 kilometriä Joensuusta luoteeseen Höytiäisen länsipuolella.

Polvijärvi on maaseutumainen kunta, joka muodostuu kuntakeskuksen (Kirkonkylä) lisäksi kylistä, joista suurimat ovat Sotkuma ja Kinahmo.[7] Muita kyliä ovat ovat Horsmanaho, Hukkala, Kinahmo, Kuorevaara, Martonvaara, Ruvaslahti, Sola ja Sotkuma.

Polvijärvellä louhitaan leopardikiveä eli serpentiinitäpläistä vuolukiveä Sara-Ahon louhokselta.[12] Vuoleri Oy valmisti tästä kivestä vuolukiviuuneja, kunnes yritys hakeutui konkurssiin vuoden 2013 alussa. Sen seuraaja Lappi-Uuni kaatui 2015.[13]

Kunnalla ei ole suunnitelmia liittyä naapurikuntiin. Syksyllä 2007 kunnanvaltuusto päätti osallistua Joensuun seudun kuntaliitosselvitykseen, mutta seuraavassa kokouksessa äänesti itsenäisyyden puolesta.

Häme

Häme (ruots. Tavastland) on pääosin eteläisessä Suomessa sijaitseva Suomen historiallinen maakunta. Hallinnollisena alueena se käsitti nykyiset Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen ja valtaosan Keski-Suomesta sekä pohjoisen Kymenlaakson, eteläisimmän Pirkanmaan, läntisimmän Pohjois-Savon, lounaisimman Etelä-Savon ja Varsinais-Suomesta Someron. Eräiden lähteiden mukaan myös Satakunta ja Uusimaa olisi aikoinaan luettu osaksi Hämettä, joka olisi ulottunut ”suolamerestä suolamereen” eli Suomenlahdelta Pohjanlahdelle Varsinais-Suomen ympärillä.

Hämeen asukkaita kutsutaan vanhastaan hämäläisiksi, ja myös Hämeen nimi on johdettu hämä-vartalosta. Saamelaisten omakielinen nimitys (endonyymi) sápmelaš on hämäläinen-nimityksen tarkka vastine, eli nämä kansat ovat omaksuneet yhteisen *šämä-kantaisen endonyymin ennen kuin kantasaame ja kantasuomi olivat kehittyneet eri suuntiin.

Nimityksen kantasanalle on jo kauan sitten esitetty mahdollinen balttilainen originaali (vrt. liettuan žẽmė ’maa’). Toisen, uudemman ehdotuksen mukaan kantasana voisi liittyä germaaniseen sanaan *sǣma ’tumma’.[1] Äänteellisesti selitykset ovat yhtä uskottavia. Myös nimeä Suomi on yritetty yhdistää samaan sanueeseen, mutta selityksen kaikki versiot ovat turhan mutkikkaita. Suomi-nimitykselle onkin esitetty muita, uskottavampina pidettyjä indoeurooppalaisia lainaselityksiä.[2]

Häme on ollut yhtäjaksoisesti asuttuna kivikaudelta lähtien. Rautakaudella ja keskiajalla maata viljelevä asutus keskittyi Kokemäenjoen vesistön alueelle ja Päijänteen eteläisille rannoille. Keski-Suomi oli lappalaisten ja hämäläisten eränkävijöiden erämaata, vaikka sielläkin on jälkiä myös varhaisesta maata viljelevästä asutuksesta.

Vähäkyrö

Vähäkyrö (ruots. Lillkyro) on entinen Suomen kunta, joka liitettiin vuoden 2013 alussa Vaasan kaupunkiin. Nykyään Vähäkyrö on Vaasan kuudenneksi suurin suuralue. Mustasaaren kunta erottaa Vähänkyrön muusta Vaasasta, mikä tekee siitä Vaasan eksklaavin. Suuralueella asuu 4 543 ihmistä (31.12.2016). [4]

Vähäkyrö liittyi osaksi Vaasan kaupunkia 1. tammikuuta 2013.[4] Vähänkyrön kunnanvaltuusto hyväksyi yhdistymissopimuksen 27. kesäkuuta 2011.[5] Kunta kuului Pohjanmaan maakuntaan ja Kyrönmaan seutukuntaan. Vähäkyrö oli yksikielisesti suomenkielinen ja asukkaita kunnassa oli lakkauttamishetkellä 4 727.[2] Kunnan pinta-ala oli 177,66 km2, josta 1,99 km2 vesistöjä, [1] ja väestötiheys 26,91 asukasta/km2. Vähänkyrön naapurikuntia olivat Isokyrö, Laihia, Mustasaari ja Vöyri.

Rautakaudella Kyrönjoen suu sijaitsi Vähässäkyrössä. Alue oli suojainen sisäsaaristo, joka oli otollinen asutukselle. Rautakautista Vähääkyröä voi myös luonnehtia Pohjanmaan kaupalliseksi keskukseksi. Merkittäviä muinaisjäännösalueita on kunnan monessa osassa. Vanhin tunnettu rautakautinen esine on Pääkköönmäeltä vuonna 1837[6] löydetty, 100-luvulla valmistettu roomalainen viinikauha.[7] Merkittävimmät hautaröykkiökeskittymät ovat Perkiön ja Tervajoen kylissä. Erikoisimpiin muinaisjäännöksiin kuuluu niin kutsuttu Jättiläisen tie. Pohjanmaan ainoa viikinkiaikainen aarre- tai kätkölöytö on Vähänkyrön Housulanmäen rahalöytö.

Vähäkyrö perustettiin Isonkyrön saarnakuntahuoneena vuonna 1561 ja oli vuodesta 1593 Isonkyrön kappelina nimellä Alastaro. Vuonna 1607 siitä tuli itsenäinen kirkkoherrakunta.[8] Vähänkyrön kivinen ristikirkko valmistui vuonna 1803. Sen kellotapuli on vuodelta 1767. Vähästäkyröstä tuli itsenäinen kunta vuonna 1868.[9]

Suomi

Suomen tasavalta (ruots. Republiken Finland) eli Suomi (ruots. Finland) on Pohjoismaihin kuuluva valtio Pohjois-Euroopassa Itämeren rannalla. Se rajautuu idässä Venäjään ja siihen kuuluvaan Karjalan tasavaltaan, pohjoisessa Norjaan ja lännessä Ruotsiin. Etelässä lähin naapurimaa on Viro Suomenlahden eteläpuolella. Suomen pääkaupunki ja suurin kaupunki on Helsinki.

Suomi on verraten harvaan asuttu maa, ja sen 5,5 miljoonaa asukasta keskittyvät pääosin maan etelä- ja keskiosiin. Suomen perustuslaki määrittelee kansalliskieliksi suomen ja ruotsin. Vuoden 2016 lopussa suomen puhujia oli väestöstä 88,4 prosenttia ja ruotsinkielisiä 5,3 prosenttia. Muiden kielten puhujien osuus väestöstä oli 6,4 prosenttia.[7]

Suomi kuuluu Euroopan unioniin ja euroalueeseen. Suomi on hyvinvointivaltio, jolla on korkea bruttokansantuote henkeä kohden. Suomi on sijoittunut korkealle useissa kansainvälisissä vertailuissa, mukaan lukien koulutus, taloudellinen kilpailukyky, kansalaisvapaudet, elämänlaatu ja inhimillinen kehitys.

Nimen Suomi etymologiasta ei ole täyttä varmuutta. Se on ollut alun perin Suomenlahden ympäristöä ja sittemmin lähinnä Varsinais-Suomea koskeva nimitys ja laajentunut myöhemmin tarkoittamaan koko maata. Sana on selitetty lainasanaksi ja sen yhdeksi mahdolliseksi lähteeksi on esitetty kantabaltin maata (merkityksessä ’seutu’, ’alue’, ’valtapiiri’) tarkoittavaa sanaa žemē. Toisen selityksen mukaan sana olisi lainattu indoeurooppalaisesta ihmistä tarkoittavasta sanasta (merkityksessä ’väki’, ’kansa’).[8]